Aloituksena tälle blogille,jonka pohjan tein jo syyskuussa 2013 (oli tarkoitus pitää rakennusblogia, mutta viime talven huima tahti imi kyllä kirjoitus haaveet aika nopeasti. Kuvia otin paljon, tosin kaikki marras-tammikuun kuvat hävisivät tietokoneeni mukana takuuhuolto reissuun:/) sopinee pieni tarina hamaasta menneisyydestäni, joka on päivitetty 15. huhtikuuta 2014 Facebookissa.
Vasikkakasvattamoa on nyt pyöritetty reilu seitsemän kuukautta hyvällä "menestyksellä",
vaikkakin vastoinkäymisiltä välttymättä.
Eläinten kanssa ei yksikään päivä ole samanlainen saatika ennalta arvattavissa.
Rakkaudesta eläimiin ja uskosta omaan työhön ja kotimaiseen ruokaan
riittä minulle joka aamuiseen töihin lähtöön motivaatioksi.
Ruususen uni
Toisen luokan luokkaretki Valkealan ala-asteella oli luokkakaverini Kimmo Peen kotiin. Kimmo oli meidän luokalla ainoa joka oli lypsykarjatilalta tai maanviljelijä perheestä yleensäkkään.
Pyöräiltiin koko luokka 5km Peen kotitilalle. Aurinko paistoi ja oli niitä ihania kesäpäiviä toukokuun loppupuolella. Se paikka oli taivas!!! Kimmon äiti oli ihana herttainen maatilan emäntä ja isä iloinen isäntä. Pyöräilystä uupuneen 8-vuotiaat toivotettiin tervetulleiksi maailman parhaalla päärynän makuisella kotilimskalla ja tuoreilla munkeilla. Koko päivä meni hoitaessa vasikoita, ihmetellessä lehmiä, uidessa ja nauttiessa maatilan vieraanvaraisuudesta. Muista sen retken vieläkin yhtenä parhaimmista lapsuusmuistoistani! Ja sen kuinka ihanaa jonkun lapsen elämä voi ollakkaan, olin jopa vähän kade;)
Nyt on aika herätä Ruususen unesta tähän päivään. Ei, minusta ei tullut maitotilan emäntää (jossain vaiheessa elämä heitteli sen verran, että tuntui ettei minusta tule yhtään mitään) minusta tuli maailman parhaan viljatilallisen emäntä ja nyt voin melko varmuudella kehaista olevani jo ternivasikkatilallinenkin
Tällä hetkellä tuntuu, että enää puuttuu vaan se ihana kesäpäivä ja olen lähes yhtä onnellisessa ympäristössä kun sillon kahdeksan vuotiaana retkellä Prinssini on siis suudellut minua ja herättänyt minut lähes 37 vuoden unestani
Huomenna tähän aikaan mulla on jo 33 ensimmäistä asiakasta hoidettavana! Baari täyttyy ja hanat aukeaa:)
Toisen luokan luokkaretki Valkealan ala-asteella oli luokkakaverini Kimmo Peen kotiin. Kimmo oli meidän luokalla ainoa joka oli lypsykarjatilalta tai maanviljelijä perheestä yleensäkkään.
Pyöräiltiin koko luokka 5km Peen kotitilalle. Aurinko paistoi ja oli niitä ihania kesäpäiviä toukokuun loppupuolella. Se paikka oli taivas!!! Kimmon äiti oli ihana herttainen maatilan emäntä ja isä iloinen isäntä. Pyöräilystä uupuneen 8-vuotiaat toivotettiin tervetulleiksi maailman parhaalla päärynän makuisella kotilimskalla ja tuoreilla munkeilla. Koko päivä meni hoitaessa vasikoita, ihmetellessä lehmiä, uidessa ja nauttiessa maatilan vieraanvaraisuudesta. Muista sen retken vieläkin yhtenä parhaimmista lapsuusmuistoistani! Ja sen kuinka ihanaa jonkun lapsen elämä voi ollakkaan, olin jopa vähän kade;)
Nyt on aika herätä Ruususen unesta tähän päivään. Ei, minusta ei tullut maitotilan emäntää (jossain vaiheessa elämä heitteli sen verran, että tuntui ettei minusta tule yhtään mitään) minusta tuli maailman parhaan viljatilallisen emäntä ja nyt voin melko varmuudella kehaista olevani jo ternivasikkatilallinenkin
Tällä hetkellä tuntuu, että enää puuttuu vaan se ihana kesäpäivä ja olen lähes yhtä onnellisessa ympäristössä kun sillon kahdeksan vuotiaana retkellä Prinssini on siis suudellut minua ja herättänyt minut lähes 37 vuoden unestani
Huomenna tähän aikaan mulla on jo 33 ensimmäistä asiakasta hoidettavana! Baari täyttyy ja hanat aukeaa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, you make my day!